Keisarin uudet kemiat

Huhtikuun toisella viikolla ympäri maailmaa jännitettiin, syttyykö kolmas maailmansota neljän ydinasevallan kalistellessa miekkojaan Syyrian edustalla. Onneksi ohjusiskut jäivät suhteellisen pieniksi vastoin Yhdysvaltain vastanimitetyn turvallisuuspoliittisen neuvonantajan John Boltonin toiveita. Kansainvälisiä pelisääntöjen rikkomisesta kärkkäästi huomauttelevien maiden tekemä ja Suomenkin tukema hyökkäys oli muun muassa YK:n riippumattoman ihmisoikeusasiantuntijan Alfred de Zayasin ja Saksan liittopäivien tiedepalvelun mukaan selvästi kansainvälisen oikeuden vastainen sotarikos.

Iskuja perusteltiin väitteellä, jonka mukaan Syyrian hallitus olisi 7.4. käyttänyt kemiallisia aseita Dumassa. Väite oli kuitenkin monella tavoin epäuskottava. Todisteeksi esitettiin sosiaaliseen mediaan ladattuja videoita, jotka kuitenkin kuvaavat ilmeisen lavastettuja tapahtumia: niissä esimerkiksi näkyy lähes vahingoittumaton kaasusäiliö lähes vahingoittumattoman sängyn päällä, vaikka annetaan ymmärtää, että se on pudotettu helikopterista ja lävistänyt katon. Videot tulivat White Helmet -järjestöltä ja muu tieto Syyrialais-amerikkalaiselta lääkäriseuralta (Syrian American Medical Society). Molemmat järjestöt ovat Syyrian sodassa asettuneet vahvasti Al-Qaidan paikallisten filiaalien ja muiden ei-maltillisten aseryhmien puolelle, ja ne saavat miljoona-avustuksia Yhdysvalloilta. Entisen brittiläisen tiedustelu-upseerin James Le Mesurierin perustamaa White Helmets -järjestöä avustavat lisäksi suurilla summilla Britannia ja muutamat muut Nato-maat. Näiden järjestöjen ja aseryhmien kannalta tilanne oli huolestuttava, kun presidentti Trump ilmoitti 29.3. Yhdysvaltojen vetäytyvän Syyriasta hyvin pian samalla kun Syyrian armeija oli lähes onnistunut pyrkimyksissään häätää Damaskosta pommittaneet aseryhmät kaupungin lähituntumasta. Siksi disinformaation levittäminen kaasuhyökkäyksestä oli niiden kannalta kovasti hyödyllistä. Vastaavasti tässä tilanteessa Syyrian hallituksen kannalta taistelukaasun käyttö olisi ollut sulaa hulluutta.

Jo 9.4. sodan molemmilla puolilla toimiva Syyrian Punainen puolikuu ilmoitti, ettei mitään kaasuhyökkäystä ollut tapahtunut. Sen työntekijöitä oli Dumassa väitetyn hyökkäyksen aikana eikä järjestön sairaalaan tuotu ainuttakaan taistelukaasusta kärsivää ihmistä. Myöhemmin Duman siirryttyä Syyrian hallitukselle väitetyllä hyökkäyspaikalla ja sen läheisyydessä olevassa maanalaisessa sairaalassa on vieraillut useita länsimaisia toimittajia, muun muassa brittiläisen The Independent-lehden palkittu sotakirjeenvaihtaja Robert Fisk. He ovat haastatelleet paikallisia ihmisiä ja sairaalan henkilökuntaa. Kaikki ovat kertoneet, ettei mitään kaasuhyökkäystä tapahtunut. Sairaalassa kyllä suihkutettiin ihmisiä, kuten White Helmets -videossa näytetään, mutta nämä ihmiset eivät kärsineet kemiallisen aseen vaikutuksesta vaan säikähdyksestä, jonka aiheutti White Helmets -miesten ”kaasua” -huuto. Taistelukaasujen käyttöä tukevat haastattelut taas on tehty pääasiassa Pohjois-Syyriassa sijaitsevassa Idlibissä, minne Saudi-Arabian rahoittamat Duman asemiehet ja heidän perheensä on evakuoitu.

Vaikuttaa siltä, etteivät USA:n, Ranskan ja Britannian hallituksetkaan uskoneet perustelujensa kestävyyteen, sillä ohjusiskut tehtiin juuri ennen Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n asiantuntijoiden saapumista Syyriaan tutkimaan Duman tapausta. Vielä pari päivää ennen iskuja sotalaivojen jo asettuessa lähelle kohteita puolustusministeri Jim Mattis totesi, ettei Yhdysvalloilla ole riippumatonta näyttöä kemiallisten aseiden käytöstä ja että varsinaista todistusaineistoa vasta etsitään.

Kaikesta huolimatta suomalainen poliittinen ja mediaeliitti puhuu Duman kaasuiskusta selvänä tosiasiana. Onko kysymys ”Keisarin uudet vaatteet” -ilmiöstä? Järjen ääni on paras vaientaa, sillä kukaan ei halua, että häntä luultaisiin typerykseksi, joka ei näe suurilla länsimailla olevan oikeutuksen vaatteita. Häntähän voitaisiin pitää vaikka ”animal-Assadin” tai ”Hitler-Putinin” kannattajana.

Olli Tammilehto

PS. Lähetin tämän kirjoituksen 39 sanomalehteen. Minun tietojeni mukaan yksikään niistä ei ainakaan tähän mennessä ole julkaissut sitä.

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, media | 1 kommentti

Sensuuria valeuutissyytösten varjolla

Rauhan puolesta -lehti julkaisi marraskuun alussa juttuni Infosota ja journalismin kuolema, jossa kritisoin Syyrian sotaa koskevaa journalismia. Sain kirjoituksesta erittäin myönteistä palautetta. Olisi kuitenkin ollut täysin mahdollista, ettei sitä olisi koskaan julkaistu. Juttu törmäsi uusiin ja hämmästyttäviin valtiollista sensuuria muistuttaviin rakenteisiin, jotka ovat varmaan keskeyttäneet jo monen vastaavan kirjoituksen matkan kirjoituspöydältä julkisuuteen.

Tarjosin juttua ensin toiseen rauhanlehteen. Ytimen päätoimittaja Arja Alho kirjoitti minulle 3.6.17: ”Kiitos juttutarjouksesta. Ydin kakkonen on painossa ja siinä on muuten keskustelujuttu propagandasta. Sopii siis enemmän kuin hyvin jatkaa aiheesta kolmosessa, joka tulee ulos syyskuun alussa.” Myöhemmin hän vielä lupasi palkkion kirjoituksestani. Jäin siis tyytyväisenä odottamaan syksyn alkua. Kolmen kuukauden kuluttua 4.9. sain kuitenkin seuraavan viestin Alholta: ”Nyt kävi niin, että juttusi juuttui meidän faktantarkistukseen. Sitä ei julkaistu Ydin-kolmosessa eikä näinollen kirjoituspalkkiotakaan makseta. Liian moni lähde meni valesivustoille.”

Olin aivan ihmeissäni. Kysyin päätoimittajalta, mitkä käyttämäni lähteet olivat peräisin valeuutissivustoilta. Tätä hän ei koskaan kertonut. Sen sijaan hän kirjoitti, että jotkut Syyrian sotaa seuranneet tahot ovat eri mieltä käyttämieni lähteiden kanssa. Tämä on tietenkin itsestään selvää, kun on kyse sodasta, jonka yksityiskohtien tarkistaminen paikan päällä on usein hengenvaarallista. Alhon mukaan valeuutisleiman lyöminen juttuuni johtui muun muassa siitä, että olin käyttänyt asetekniikkaan erikoistunutta, lukuisia palkintoja saanutta USA:n arvostetuimman teknillisen yliopiston MIT:n emeritusprofessoria Theodore Postolia lähteenä. Kuitenkin ”Syyrian sotaan erikoistunut kansalaisjournalisti Eliot Higgins kyseenalaistaa Theodore Postolin väitteitä tapausta koskevasta Valkoisen talon tiedusteluraportista”. Higgins arvostelee tosiaankin Postolin väitteitä, mutta niin Postolkin Higginsin käsityksiä. Mutta miksi ihmeessä Higginsiin voi luottaa niin, että hän voi ratkaista, onko joku asiaa faktaa riippumatta siitä, mitä joku tekniikantohtori sanoo?

Kuka on tämä suuri auktoriteetti? Higginsillä ei ole mitään yliopistotutkintoa. Hän on työskennellyt naistenalusvaateyhtiössä ja turvapaikanhakijoiden majoitusta hoitavassa projektissa, josta hänet lomautettiin. Hän itse myöntää, ettei ole asiantuntija. Higgins on ”kansalaisjournalisti”, missä sinänsä ei ole mitään väheksyttävää, ja arvostan itse korkealle monia kansalaisjournalisteja. Hän erottautuu kuitenkin selvästi kollegoistaan siinä, että New York Times, Helsingin Sanomat ja muut suuret tiedotusvälineet siteeraavat häntä ja hänen perustamaansa Bellingcatiä ahkerasti, kun taas lukemattomista muista kansalaisjournalisteista nämä mediat eivät ole tietääkseenkään. Hänet nimitettiin vuonna 2016 Natoa ja USA:n valtaapitäviä lähellä olevan Atlantic Council -ajatuspajan vanhemmaksi ulkojäseneksi (Senior Non-Resident Fellow).

Mikä saa länsimaiset valtamediat ja valtaapitävät arvostamaan Higginsiä näin korkealle? Syy ei voi olla hänen teknisissä tai tutkimuksellisissa ansioissaan, koska näistä kiistellään kovasti ja joka tapauksessa hänen veroisiaan kansalaisjournalisteja on runsaasti. Ilmeisesti syynä on se, että kun muut kansalaisjournalistit kyseenalaistavat virallisia kertomuksia ja tuovat esiin valtamedian sivuuttamia faktoja, Higginsin tulokset jostain kumman syystä aina tukevat valtamedian käsityksiä.

Siis minun artikkelini ongelmana eivät olleet valeuutissivustot vaan se, että käytin lähteitä, jotka eivät olleet linjassa valtamedian kanssa.

Soitin Alholle, tiedustellakseni, miten tämä sensuuri oikein toimii. Hän kertoi, että toimituskunnassa on nuoria innokkaita ihmisiä. Yksi heistä oli lukenut juttuni ja huomannut, että siinä oli kiistanalaisia väitteitä. Tämä sai päätoimittajan pyörtämään juttuni julkaisupäätöksen. Alho kertoi, että opetus- ja kulttuuriministeriö, joka jakaa mielipidelehtitukea, vaatii nyt, että myös mielipidelehtien on tarkistettava faktoja. Jos tämä tarkoittaa mukauttamista valtamedian näkemyksiin ja tulkintoihin, kuten nyt vahvasti näyttää, mielipidelehtiä ei kohta ole tai jos on ne eivät saa mielipidelehtitukea.

Hyväksytyn juttuni jälkikäteinen hylkääminen Ydin-lehdessä on sikäli erityisen kummallista, että tarkkaan ottaen en väitä siinä, että valtamedian Syyrian sotaa koskevat väitteet ovat vääriä. Kerron vain, että toisenlainen perusteltu näkemys on olemassa ja journalistin ohjeiden mukaan sekin olisi pitänyt tuoda esiin. Arvostelen valtamediaa siis yksipuolisuudesta, en väärien väitteiden esittämisestä. Onko sensuuri toisiaankin niin tiukkaa, että toisenlaisten perustellun kannan ottamisen lisäksi myös sen kertominen on kiellettyä, että ylipäänsä on ihmisiä, jotka ovat ottaneet toisenlaisen perustellun kannan?

Sotajournalismia kritisoivan jutun sensurointi on myös siksi hämmästyttävää, että Ydin on rauhanlehti, jonka tukijärjestöinä ovat Sadankomitea ja Rauhanliitto. Peräänkuuluttamani erilaisia perusteltuja näkemyksiä tasapuolisesti esiin tuova journalismi olisi omiaan rikkomaan kaikkien sodan osapuolten sotapropagandaa ja siten heikentämään sodan oikeutusta.

Toisaalta pieni Ydin-lehti on sikäli hyvässä seurassa, että se tekee perässä samaa mitä isot edellä. Jättiyhtiö Googlen rahoittamana perustettiin kesäkuussa 2015 First Draft Coalition -organisaatio, jonka tarkoitus erotella oikeat uutiset vääristä. Higginsin Bellingcat otettiin sen perustajajäseneksi. Ilmeisesti Googlen etsintäalgoritmia on viime keväästä lähtien muutettu organisaation ohjeiden mukaan. Toisenlaisia näkökulmia sodan ja rauhan kysymyksistä välittävien sivustojen kävijämäärät ovat pudonneet ratkaisevasti. Esimerkiksi USA:n rauhanliikettä lähellä olevan CommonDreams-uutissivuston Googlen kautta tuleva kävijämäärä on laskenut 50 %.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin demokratia, maailmanjärjestelmä, media | 5 kommenttia

Demokratia on eliitin valtaa ellei sitä rakenneta alhaalta ylös

Marianne Sandelinin kirjoitus, joka on Voimassa julkaistu 21.9.2017 otsikolla ”Demokratia on epäonnistunut” ja Politiikasta-tiedeverkkolehdessä 7.9.2017 otsikolla ”Mitkä vaarat vaanivat demokratiaa?”, on tärkeä muistutus siitä, että demokratioiksi nimitetyt valtio ovat useimmiten enemminkin eliitti- kuin kansanvaltaisia. Teksti johtaa kuitenkin helposti pessimistiseen johtopäätökseen aidon kansanvallan mahdollisuuksista. Johtopäätös seuraa kuitenkin paljolti siksi, ettei Sandelin kuten eivät useimmat muutkaan demokratiasta kirjoittavat tuo esiin demokratiapuheen historiaa.

Nykyisen kaltaista poliittista järjestelmää ei 1700-luvun lopulle saakka kutsuttu demokraattiseksi vaan republikaaniseksi eli valinnaiseksi eliittivallaksi. Vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen demokratia-sanaa alettiin käyttää sen nykyisessä – monella tavoin harhaanjohtavassa – merkityksessä. ’Demokratia’ alkoi viitata kansan vallan lisäksi myös järjestelmään, jossa osa valtaeliitistä valitaan jonkinlaisilla vaaleilla.

Esimerkiksi ensimmäisen modernin ”demokraattisen” valtion perustuslain kirjoittajat eivät pitäneet demokratiasta lainkaan. USA:n ”perustajaisät” pyrkivät tekemään säädökset sellaisiksi, ettei tavallinen kansa pääsisi suistamaan eliittiä vallasta. Yksi heistä, James Madison, kirjoitti vuonna 1787, että “maan pysyvä etu on estää uudistukset, ja valtiollisen järjestyksemme tulisi turvata se” luomalla pidäkkeitä ja vastavoimia, “jotka suojaavat äveriästä vähemmistöä enemmistöltä”. Se, että sama eliitti alkoi myöhemmin kutsua itseään ja luomaansa järjestelmää demokraattiseksi, ei johtunut heidän mielenlaatunsa vaan sanan merkityksen muuttumisesta.

Käsitys demokratiasta todellisena kansan valtana on kuitenkin elänyt republikaanisen demokratian rinnalla. Työväen- ja muissa yhteiskunnallisissa liikkeissä on ollut jokseenkin yleistä ajatella, että demokratia pitää rakentaa alhaalta ylöspäin siten, että paikalliset tai työpaikkakohtaiset kokoontumiset, neuvostot tai kommuunit ovat sen ydin. Nämä suoraa demokratiaa harjoittavat elimet liittoutuvat tarpeen mukaan kaupungin, alueen, maan, maanosan ja maapallon tasolla siten, että liittokunnan kokouksiin lähetettävillä delegaateilla tai edustajilla on imperatiivinen mandaatti eli sidottu valtakirja. Suomen ja useimpien maiden perustuslakihan kieltää imperatiivisen mandaatin, jota esimerkiksi Suomen vanha työväenliike kannatti.

Monet viimeaikaiset liikkeet Etelä-Euroopassa ja muualla ovat vaatineet todellista demokratiaa ja viitanneet tähän republikanismin ylittävään demokratiakäsitykseen. Pisimmällä todellisen demokratian toteuttamisessa ollaan tällä hetkellä sodan keskellä sinnittelevässä Rojavassa eli Pohjois-Syyrian kurdialueella.

Kirjallisuutta aiheesta

Bookchin, Murray (1987): The Rise of Urbanization and the Decline of Citizenship. Sierra Club, San Francisco.

Chomsky, Noam (1999): Powers and Prospects, Reflections on human nature and social order. South End Press, Brooklyn.

Dunn, John toim. (1992): Democracy, The Unfinished Journey 508 BC to AD 1993. Oxford University Press, Oxford.

Graeber, David (2013): The Democracy Project, A History, a Crisis, a Movement. Penguin Books, London.

Tammilehto, Olli (2017): Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into, Helsinki.

Tallennettu kategorioihin demokratia, poliittinen järjestelmä | Jätä kommentti

Tiedustelupalvelut tekevät rikoksia

Suomen hallitus haluaa tehdä suojelupoliisista ja armeijan tiedustelulaitoksesta täysiverisiä, ulkomaisten esikuvien mukaisia tiedustelupalveluja. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että ilman laajoja valtuuksia suomalaiset elimet eivät voi olla kunnollisessa yhteistyössä muiden tiedustelupalvelujen kanssa.

Ennen kuin tällaisia elimiä Suomeen perustetaan, olisi syytä muistaa tiedustelu- eli turvallisuus- eli salaisten palvelujen toiminnan yksi piirre: ne syyllistyvät yleisesti vakaviin rikoksiin. Venäjän FSB:stä tämä on helppo uskoa, mutta myös esimerkiksi CIA:n organisoimista vallankaappauksista, sotilasoperaatioista, salamurhista ja kidutuksesta on paljon dokumentoitua tietoa. Samoin sen toimintansa rahoittamiseksi harjoittamasta huumekaupasta. Tämä tieto ei ole peräisin joidenkin ”propellihattujen” aivoituksista, vaan sitä voi lukea jopa Wikipediasta, jota tiedustelupalvelut itse pääsevät muokkaamaan. Siitä kertoo myös esimerkiksi Saksan entinen tutkimus- ja teknologiaministeri Andreas von Bülow, joka oli pitkään liittopäivien tiedustelupalveluja valvovan komission jäsen. Hänen kirjansa ”Im Namen des Staates – CIA, BND und die kriminellen Machenschaften der Geheimdienste” (Valtion nimissä – CIA, BND ja salaistenpalvelujen rikolliset salahankkeet) kertoo, kuinka myös länsieurooppalaiset tiedustelupalvelut syyllistyvät rikoksiin. Von Bülowin oman kokemuksen mukaan tiedustelupalvelujen toimintaa on mahdotonta valvoa.

Eihän kuitenkaan suomalainen tiedustelupalvelu voi tehdä rikoksia! Näin moni kuvittelee, mutta tiedustelulakiemme muuttamista perustelevat hallituksen tekstit ovat toista mieltä. Molemmissa kyseessä olevissa mietinnöissä kerrotaan kapulakielellä, että ”toiminta saattaa tapauskohtaisesti myös täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön”. Kun lähtökohta on tämä ja kun ollaan yhteistyössä törkeitä rikoksia tekevien järjestöjen kanssa ja kun toiminta on salaista ja kontrollin ulottumattomissa, ollaan helposti suurrikoksiin johtavalla kaltevalla pinnalla. Sitä paitsi suomalaisten viranomaisten geeneissä ei ole mitään, mikä estäisi luisumasta rikoksiin, mitä tapaus Aarniokin vahvasti todistaa.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

Tallennettu kategorioihin demokratia, maailmanjärjestelmä | Jätä kommentti

Hätiköidyt tuomiot edistävät sotaa

Helsingin Sanomat tuomitsee pääkirjoituksessaan (7.4.17) Syyrian presidentin al-Assadia Khan Sheikhunin kaasuiskusta, vaikka tässä vaiheessa luotettavaa tietoa ei ole edes siitä, mitä tuossa kylässä oikein tapahtui. Tietenkin Syyrian hallitus on yksi epäilty. Kuitenkin onnettomuuden tai muiden tahojen syyllisyyden todennäköisyyttä lisää jo se seikka, että Syyrian hallitukselle kaasuisku oli erittäin vahingollinen, mitä USA:n suorittama ohjushyökkäyskin osoittaa. Pääkirjoittajan usko Assadin oman edun vastaiseen toimintaan näyttää perustuvan siihen, että hän pitää varmana Syyrian hallituksen syyllisyyttä vuonna 2013 Damaskoksen lähellä Ghoutassa tapahtuneeseen kaasuhyökkäykseen. Kuitenkin on paljon todistusaineistoa, joka viittaa kapinallisten syyllisyyteen. Esimerkiksi USA:n johtavan teknillisen yliopiston MIT:n tutkijaryhmän vuonna 2014 ilmestyneen raportin mukaan kaasuiskussa käytettyjen rakettien kantomatka oli niin lyhyt, etteivät ne voineet tulla hallituksen puolelta.

Sodassa on aina kaksi tai useampia osapuolia, joiden kaikkien toiminta on tuomittavaa. Pahuuden projisointi pelkästään yhteen osapuoleen oikeuttaa sodan jatkamista ja lisää siviilien kärsimyksiä.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään vastaväitettä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan. Sen sijaan se yhtyi läntisten valtamedioiden ja johtajien kritiikittömään kuoroon, jossa hyväksyttiin Syyrian hallituksen rankaiseminen teosta, jonka yksityiskohdista ja suorittajista vallitsee suuri epävarmuus.

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, media | Jätä kommentti

Valtio vain yksi mahdollisista poliittisista organisaatioista

Lauri Punamäen ja Pontus Purokurun Voiman numerossa 1/2017 julkaistu artikkeli ”Hankalia kysymyksiä hyvinvointivaltiosta” on saanut osakseen rankkaa kritiikkiä. Artikkeli lähtee globaalin ja ylisukupolvisen solidaarisuuden arvosta, jonka varmaan kriitikot jakavat heidän kanssaan. Punamäen ja Purokurun ymmärtämistä vaikeuttaa kuitenkin valtio-sanan kaksi eri merkitystä: toisaalta sillä viitataan poliittiseen organisaation yleisellä tasolla, toisaalta aivan tietyn tyyppiseen, nykyisin vallitsevaan poliittiseen organisaatioon. Selvyyden vuoksi käytän nyt edellisestä asiasta termiä ’polorgi’ kun taas valtio-sanalla viittaan tässä vain jälkimmäiseen asiaan.

Marxilaisessa traditiossa on suhtauduttu kriittisesti valtioon ja uskottu sen häviävän silloin, kun taloudessa on siirrytty sosialismin kautta kommunismiin. Toisessa työväenliikkeen pääsuuntauksessa anarkismissa on sen sijaan haluttu päästä eroon valtiosta nopeammin. Kummankaan tradition edustajat eivät harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ole ajatelleen, että valtion lakattua ei olisi mitään polorgia: kyse on siitä, että se muuttuu laadullisesti toiseksi niin, että sitä ei enää voi kutsua valtioksi.

Koska anarkisteille ja heitä lähellä oleville marxilaisille valtiottomuuteen siirtyminen ei ole ollut kaukainen päämäärä vaan samanlainen tavoite kuin sosialistiseen talouteen siirtyminen muussa työväenliikkeessä, ei-valtiollisista polorgeista on esitetty hahmotelmia. Niille yhteistä on alhaalta ylöspäin tapahtuva organisoituminen siten, että ylimmät tasot ovat vähiten itsenäisiä ja riippuvaisia alemmista tasoista. Kyse on organisaatiomallista, joka on ollut pitkään arkipäivää joissakin yhteiskunnallisissa liikkeissä ja myös monien, suurten sivilisaatioiden ulkopuolella eläneiden kansojen keskuudessa. Tätä polorgityyppiä edustaa myös se useissa vallankumouksissa hetkeksi syntynyt neuvostoihin perustuva demokraattinen järjestelmä, jota Hannah Arendt kutsuu vallankumousliikkeidemme ”kadonneeksi aarteeksi”.

Kahden sekä marxilaisuudesta että anarkismista ammentavan ajattelijan, Murray Bookchinin ja Abdullah Öcalanin vaikutuksesta tällainen polorgi on syntynyt hiljattain Pohjois-Syyriaan. ”Demokraattinen konfederalismi” rajoittui aluksi vain kurdien asuttamaan Rojavaan. Nyt tähän suoraa demokratiaa harjoittavien paikallisten kommuunien liittokuntaa kuuluu myös pääasiassa arabien asuttamia alueita, ja kokonaisuutta on alettu kutsua Rojavan sijasta Pohjois-Syyrian federaatioksi.

Demokraattisen konfederalismin tyyppiset polorgit saattavat olla avain Punamäen ja Purokurun esiin nostamaan dilemmaan. Pohjois-Syyrian kehitys ja myös jotkut muut esimerkit vallankumousten historiasta viittaavat siihen, että demokraattisen konfederalismin tyyppiset polorgit ovat mahdollisesti kykeneviä ylittämään rakenteen, joka tekee parhaimmastakin modernista valtiosta tietyssä tilanteessa hirviön: tiukat maantieteelliset rajat ja tiukasti määritellyn valtiojäsenyyden. Voidaan kuvitella maailmaa, jossa paikalliset kommuunit liittoutuvat toisaalta niitä maantieteellisesti, toisaalta niitä aatteellisesti tai ongelmiensa luonteen kannalta lähimpinä olevien kommuunien kanssa. Alueellinen identiteetti olisi yksi monista, ja alueellisuus vaihtuisi liukuvasti toiseksi.

Sitä, jonka on vaikea kuvitella tällaista maailmaa, kehotan kulkemaan esimerkiksi Sysmästä itään päin, niin huomaa kuinka hämäläisyys muuttuu vähitellen savolaisuudeksi. Tilanne lienee ollut samantapainen 1800-luvulla myös Suomen suurruhtinaskunnan ja Arkangelin kuvernementin rajoilla, joilla suomalaisuus muuttui liukuvasti karjalaisuuden kautta venäläisyydeksi.

Olli Tammilehto

PS. Vielä mainos: uudessa kirjassani ”Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos” kirjoitan laajasti Rojavasta ja muista sen tyyppisistä yhteiskuntamuodostumista.

Tallennettu kategorioihin demokratia, poliittinen järjestelmä | 7 kommenttia

Rahdin rikokset -kirja nyt halvalla

Vuonna 2009 ilmestyneen kirjani Rahdin rikokset – Kansainvälisten tavarakuljetusten ekologiset ja yhteiskunnalliset seuraukset jäännöserää on nyt saatavissa 3 euron hintaan. Katso tarkemmin tästä!

Nykyisen globaalin talous- ja yhteiskuntajärjestelmän olennaisimpia osia on maailmanlaajuinen kuljetusjärjestelmä. Kuljetusjärjestelmän rakentaminen ja ylläpito ovat vaatineet miljoonilta ihmisiltä valtavia ponnistuksia ja usein myös oman henkensä tai terveytensä uhraamista. Tämän järjestelmän turvaamiseksi tarvitaan globaalia militarismia, joka on tappanut miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä.

Laiva-, maantie-, rautatie- ja lentoliikenne samoin kuin putkilinjat ja korkeajännitejohdot vaikuttavat välittömästi useimpiin ympäristöongelmiin. Kansainvälisillä kuljetuksilla on esimerkiksi ollut merkittävä osa tuhoisan ilmastonmuutoksen edistämissä.

Sekä Etelässä että Pohjoisessa kaukokuljetukset edistävät tuotannon ja kaupan keskittymistä ja syrjäyttävät pientuottajia ja -kauppoja. Taloudellinen toiminta siirtyy ylikansallisten yhtiöiden käsiin, joiden toiminnasta hyötyy vain pieni vähemmistö maailman ihmisistä. Tälle eliitille globaalit rakenteet tuovat runsaasti rahaa ja valtaa.

Kirja perustuu tutkimusprojektiin, jonka käynnisti Uusi Tuuli -järjestössä toiminut Jyri Jaakkola. Pyrkimyksenä oli luoda teoreettista pohjaa vaihtoehtoisten kansainvälisten suhteiden rakentamiseen, jota tehtiin järjestön kunnostamalla Estelle-purjelaivalla. Tämä toisenlaisen globalisaation projekti jäi kesken, kun vuonna 2010 Meksikon hallitseviin valtapiireihin sidoksissa olevat puolisotilaalliset joukot ampuivat Jaakkolan. Hän oli parhaillaan tukemassa alkuperäisväestön oikeuskamppailua Oaxacassa.

Lisää tietoja kirjasta.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos -kirja ilmestynyt

Uusi kirjani Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos on juuri ilmestynyt. Lisätietoja kirjasta osoitteissa:

http://tammilehto.info/ot-alku.shtml#olomuoto

https://intokustannus.fi/toivoa-tuhokehityksen-keskelle-olli-tammilehdon-uusi-kirja-nyt-saatavilla/

Vallitseva kehitys vie kohti ilmastokatastrofia, ekologista tuhoa tai ydinsotaa. Tämä yhteiskuntiemme rakenteista ja voimista johtuva prosessi voidaan pysäyttää vain syvällekäyvällä yhteiskunnallisella muutoksella. Muutoksen on oltava nopea. Kirjan keskeinen sanoma on, että nopeita ja perustavanlaatuisia ”olomuodon muutoksia” voi tapahtua. Kirja esittelee tällaisia siirtymiä, joita on tapahtunut historian kuluessa ja myös viime aikoina. Toisenlaisia maailmoja on syntynyt esimerkiksi luonnonkatastrofien ja vallankumousten keskellä. Kirja tuo esille yhteiskuntiemme piirteitä, jotka tekevät olomuodon muutoksen mahdolliseksi. Virallisen yhteiskunnan rinnalla on olemassa varjoyhteiskunta, joka kriisitilanteissa nopeasti voimistuu. Myös jokaisessa ihmisessä on varjossa olevia puolia, jotka voivat nousta päällimmäiseksi ja tukea yhteiskunnan olomuodon muutosta. Kirja käsittelee myös sitä, miten yhteiskunnalliset liikkeet voivat edistää suuria ja nopeita muutoksia.

En voi valitettavasti antaa kirjaa ilmaiseksi, mutta sen voi lukea seuraavilla tavoilla:

  • ostamalla kirjakaupasta (jollei löydy, tilaa se kauppaan!)
  • tilaamalla kustantajan nettisivuilta: Into-kustannus
  • lainaamalla kirjastosta (jollei ole, pyydä tilaamaan!)
  • lupautumalla kirjoittamaan kirjasta johonkin tiedotusvälineeseen, jolloin saat kirjan ilmaiseksi kustantajalta (arvostelukappaleet(at)intokustannus.fi).
Olli Tammilehto
Tallennettu kategorioihin demokratia, ilmastonmuutos, maailmanjärjestelmä, sodat, talouskritiikki, ympäristö | Jätä kommentti

Valtavirta vähättelee ilmastonmuutosta

Ilmastonmuutos on edennyt jo niin pitkälle, että ilmastokatastrofin torjuminen onnistuu vain luopumalla talouskasvusta1. Tästä ja monista muista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista valtajulkisuus ei kirjoita. Ilmastonmuutoksen tosiasian tunnustamista pidetään järkevän tiedottamisen ja politiikan tunnusmerkkinä, joka erottaa sen ”valemediasta” ja Trumpin kaltaisista populisteista. Tästä huolimatta ilmastonmuutoksen haasteen valtavuutta ei yleisesti tunnusteta. Siksi Trump ja hänen liberaalit vastustajansa ovat yllättävän lähellä toisiaan.

Kuitenkin vähän päästä ilmestyy juttuja, joissa vallitsevaa liian maltillista ilmastohuolta pidetään liioitteluna ja uskotaan, että se on syntynyt tutkijoiden ja valtamedian vehkeilyn tuloksena. Tuorein esimerkiksi tästä on brittiläisessä Daily Mailissä 4.2. julkaistu juttu ”Exposed: How world leaders were duped into investing billions over manipulated global warming data”

http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-4192182/World-leaders-duped-manipulated-global-warming-data.html

Siinä väitetään, että Yhdysvaltain liittovaltion ilmakehän- ja valtamerentutkimusorganisaatio (National Oceanic and Atmospheric Administration, NOAA) manipuloi tietoja ilmaston lämpötilakehityksestä ylöspäin vaikuttaakseen Pariisissa viime vuonna järjestettyyn ilmastokokoukseen. Suomessa juttua referoi Vastavalkea 6.2.

Kyseinen Daily Mailin kirjoitus sisältää monia virheitä ja väärinkäsityksiä. Niistä tarkemmin Scott K. Johnsonin artikkelissa:

https://arstechnica.com/science/2017/02/article-names-whistleblower-who-told-congress-that-noaa-manipulated-data/

Kiistan kohteena oleva NOAA:n tutkijoiden artikkeli ”Possible artifacts of data biases in the recent global surface warming hiatus”

http://science.sciencemag.org/content/348/6242/1469

ei esitä erityisen korkeita laskelmia viime vuosien lämpötilan noususta vaan juuri sellaisia, mihin muut NOAA:sta riippumattomat tutkimuslaitokset ovat päätyneet.

Daily Maiin haastatteleman entisen NOOA:n tutkijan John Batesin ”vuodon” takana on ilmeisesti mm. se, että yksi kyseisen artikkelin kirjoittajista Thomas Karl oli aikaisemmin siirtänyt hänet alemmalle portaalle tutkimuslaitoksen hierarkiassa.

”Toimistopolitiikan” lisäksi taustalla on USA:n päivänpolitiikka. Kongressin tiedekomitea ja sen puheenjohtaja Lamar Smith ovat avoimessa riidassa NOOA:n kanssa. Bates on auttanut Smithiä NOAA:n mustamaalaamisessa. Fossiilisia polttoaineita tuottavat yhtiöt ovat Smithin suurin vaalirahoittaja.

Olli Tammilehto

1Ks. esimerkiksi kirjani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos ja kirjoitustani ”Ilmastokatastrofi voidaan torjua enää vain talouslaskulla” http://tammilehto.info/ei-ilman-talouslaskua24.php

Tallennettu kategorioihin ilmastonmuutos, media | 1 kommentti

Syyriassa uskonto on sumuverho valtapolitiikalle

Syyrian sodan yhteydessä puhutaan tavan takaa sunneista ja shiioista. Siksi tapahtumia huonosti seuraava saa helposti käsityksen, että käynnissä on jonkinlainen muslimien välinen uskonsota. Tosiasiassa kysymys on viime kädessä öljystä ja kaasusta (ks. juttuani Sota kaasusta). Taustalla on myös öljy-yhtiöiden 1900-luvun alusta jatkuneen hajota ja hallitse -politiikan synnyttämästä asetelmasta, jossa USA:n ”syvä valtio” on monimutkaisella tavalla kietoutunut Lähi-idän hallitsemiseen (tästä politiikasta erinomainen esitys onTimothy Mitchellin kirja Carbon Democracy, Political Power in the Age of Oil ). Kysymys on paitsi fossiilipääoman vallasta myös siitä, että USA:n talous perustuu pitkälti siihen, että öljyä ostetaan ja myydään dollareissa. Tämän takia kaikkien maiden täytyy hankkia valtavat määrät dollareita, mistä taas seuraa se, että Yhdysvallat voi tuoda maahan muiden maiden tavaroita velaksi, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Olennaista on myös se, että USA on pitkään ostanut öljyä Saudi-Arabiasta ja muualta aseita vastaan, mikä on lisännyt alueen väkivaltaisuutta.

Aleppossa konfliktin toisella puolella on Syyrian valtio, joka on poikkeuksellisen maallinen – siis ei uskonnollinen, ja sitä tukeva Venäjä, joka ei ole ainakaan muhamettilainen. Toisella puolella ovat pääasiassa ”kapinalliset”, joiden keskuudessa selvästi johtava ryhmä on Jabhat Fateh al-Sham alias Al-Nusran rintama alias Syyrian al-Qaida. Al-Qaida ja muut jihadistit eivät välttämättä ole erityisen uskonnollisia – ennemmin niitä voi pitää fasisteina. Terroristiryhmillä, joiden jäsenistä suurin osa on ulkomaalaisia, ei ole paljon kannatusta väestön keskuudessa, mutta ne ovat pysyneet jatkamaan sotimista vuosikausia, koska Saudi-Arabia ja Qatar tukevat niitä suoraan (minkä vahvistivat myös hiljattain Wikileaksin paljastamat Clintonin sähköpostit). USA tukee niitä ainakin välillisesti: katsomalla läpi sormien läheisten liittolaistensa tuen ja tukemalla aseellisia ryhmiä, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä Al-Nustran ja muiden jihadistien kanssa.

Monien maiden salaiset palvelut ja sotilaalliset ”neuvonantajat” ovat myös sekaantuneet Syyrian konfliktiin. Lisäksi Pohjois-Syyrian kurdit ovat käyttäneet syntynyttä kaaosta hyväkseen ja perustaneet oman autonomisen, suoraa demokratiaa harjoittavan alueensa, jota kutsutaan Rojavaksi (ks. juttuani Kurdien suora demokratia malliksi Euroopalle?). Kurdien kanssa yhteiseen rintamaan ovat liittyneet samanlaista yhteiskuntajärjestelmää tavoittelevia arabeja ja muita syyrialaisia. Nämä ovat muodostaneet aseellisen organisaation nimeltä Syyrian demokraattiset voimat. Sen on onnistunut vapauttaa jihadistien hallinnasta useita Rojavan lähellä sijaitsevia alueita, jotka eivät ole kurdien asuttamia. Nämä alueet yhdessä kurdialueiden kanssa muodostivat maaliskuussa 2016 Pohjois-Syyrian federaation, jota alussa kutsuttiin myös Rojavaksi. Toisaalta Irakissa vaikuttava kurdien autonomisen alueen hallinto on monella tavoilla kiusannut Rojavaa osallistumalla muun muassa Turkin toimeenpanemaan kauppasaartoon. Eli kysymys ei ole eri etnisten ryhmien välisestä konfliktista vaan vastakkaisista poliittisista näkemyksistä.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä | 1 kommentti

Valeuutisten karsinnasta sensuuriin

Jussi Pullisen kolumni maanantain (21.11.16) Helsingin Sanomissa yksinkertaisti rankasti valeuutisongelmaa. On toki paljon nettisivustoja, joiden levittämät uutiset ovat yksiselitteisesti valheita. Mutta niiden lisäksi on valtavasti sivustoja, joiden tekijät pyrkivät esittämään totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista, mutta joissa työskentelevien toimittajien maailmankuva, lähteiden ja uutisten valintakriteerit sekä työorganisaation ja viiteryhmän taholta tulevat paineet poikkeavat valtavirrasta. Siksi niillä julkaistaan uutisia, joita ei näe joukkotiedotusvälineissä. Helposti myös tällaiset uutiset luokitellaan valeuutisiksi, jos Google, Facebook ja muut valtavirtaa lähellä olevat organisaatiot ryhtyvät ”totuusministeriöiksi” ja alkavat sensuroida internetiä. Julkisuuteen tullut lista mainostuloitta jäävistä – ja ilmeisesti myöhemmin hakutuloksista karsittavista – nettisivustoista sisältää selvien valeuutissaittien lisäksi totuuteen pyrkivien toisinajattelijoiden nettipaikkoja.

Oikean tiedon saaminen ei ole kuitenkaan helppo tehtävä varsinkaan, kun on kyse asioista, joiden tunteminen ei ole joidenkin vaikutusvaltaisten tahojen etujen mukaista. Monesti asiallista journalismia harjoittavat vaihtoehtosivustot erehtyvät – mutta niinhän myös valtavirtamedia.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään vastaväitettä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

Tallennettu kategorioihin media | 3 kommenttia

Rikkaat ovat ympäristöongelma


Helsingin Sanomat antoi harhaanjohtavan kuvan luonnon monimuotoisuuden romahtamisesta syistä pääkirjoituksessaan ”Kun maailma ei riitä, lajit kuolevat” (31.10.2016). Kirjoituksen mukaan ”Lajit katoavat, koska ihmiset kuluttavat liikaa luonnonvaroja ja päästävät ilmaan liikaa hiilidioksidia”. Kuitenkin pääkirjoittajan referoimasta ”Living Planet” raportistakin selviää, että kyse ei ole kestä tahansa ihmisistä vaan nimenomaan rikkaista ihmisistä ja heidän elämäntapaansa tukevista organisaatioista. Korkean tulotason maissa ihmisten keskimääräinen ekologinen jalanjälki vuonna 2012 oli 6,2 globaalia hehtaaria, kun taas alhaisen tulotason maissa keskimääräinen jalanjälki oli vain yksi hehtaari.

Nämä raportin esittämät keskimääräiset luvut eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Maiden sisäiset tuloerot ja siitä seuraavat kulutustason ekologisen jalanjäljen erot ovat suuret. Esimerkiksi Massachusettsin yliopistossa vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan rikkaimman 10 % hiilidioksidipäästöt olivat Yhdysvalloissa seitsemän kertaa suuremmat kuin köyhimmän 10 %. Ilmeisesti rikkaimman 1 % päästöt tätäkin paljon suuremmat. Rikkaimpien ihmisten vaikutusta ja vastuuta lajikadosta ja muista tuhotrendeistä lisää vielä se, että rikkailla on yleensä eniten valtaa vaikuttaa siihen, miten epäekologisesti tai ekologisesti maailman talous ja politiikka toimivat.

Olli Tammilehto

PS. Tarkemmin rikkaiden vaikutuksesta ilmastonmuutokseen raportissani Palkkiona ilmaston kaatolupa ( http://tammilehto.info/ilmastonkaatolupa-sp17.php). Tätäkään vastaväitettä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

 

Tallennettu kategorioihin ilmastonmuutos, maailmanjärjestelmä | Jätä kommentti

Hirmuteoilla ei voi pysäyttää hirmutekoja

Jokainen tiedotusvälineitä seuraava on oppinut, että presidentti Putin syyllistyy väkivaltakoneistoja johtaessaan hirmutekoihin. Vaikka vain pieni osa median väitteistä olisi totta, Putinin syntilista on raskauttava. Monet näyttävät vetävän tästä johtopäätöksen, että Putin on pysäytettävä asevoimin tai että hänet on tavalla tai toisella syrjäytettävä. Johtopäätöksessä on kuitenkin monia vakavia ongelmia.

Ensinnäkin maailman pahuus ei ole keskittynyt Venäjälle, vaan sitä löytyy runsaasti USA:n ja sen liittolaisten keskuudesta, jotka mahdollisesti yrittävät Putinin pysäyttämistä. Lännen sotivat ja ydinaseilla uhkailevat johtajat eivät alkuunkaan häviä Putinille ihmisoikeusrikkomustensa määrässä. Putin näyttää poikkeukselliselta, koska media kertoo hänen rikoksistaan suurella volyymilla, mutta kuiskaa muiden maailman mahtajien hirmuteoista. Esimerkiksi yhtaikaa Syyrian konfliktin kanssa käynnissä olevasta Jemenin sodasta ei juuri kerrota, vaikka USA:n, Britannian ja Ranskan tukema Saudi-Arabia on aiheuttanut Jemenissä täydellisen humanitäärisen katastrofin.

American Journal of Public Health -tiedelehden mukaan Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen käynnistänyt 201 sotilasoperaatiota. Yhden arvion mukaan USA on niissä suoraan tai välillisesti aiheuttanut 20-30 miljoonan ihmisen kuoleman, joista 90 % oli siviilejä.

Toiseksi ulkopuolisten valtioiden pyrkimykset puuttua jonkin maan politiikkaan johtavat yleensä hallituksen suosion kasvuun ja opposition heikkenemisen. Siksi ainoa tapa syrjäyttää Putin ulkoa päin olisi sotilaallinen hyökkäys. Siitä taas seuraisi ihmisoikeusrikkomusten valtava kasvu eli siis se, jota ainakin virallisesti alun perin haluttiin estää.

Kolmanneksi Venäjällä on noin puolet maailman ydinaseista. Hyökkäys Venäjää vastaan johtaisi enemmin tai myöhemmin ydinsotaan. Suurin osa maailman ihmisistä kuolisi, ja saisimme jättää hyvästi maapallolle sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan.

Sotilaallisten ratkaisuyritysten järjettömyys ei kuitenkaan merkitse sitä, että Putin ja muut vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyvät johtajat pitäisi jättää rauhaan. Kaikkien maiden ja niiden johtajien rikosten tasapuolinen esillä pito johtaisi Putin-puheen uskottavuuden kasvuun. Enää sijaa ei jäisi epäilyille, että kyse on vain yksipuolisesta propagandasta. Interventiouhan poistaminen voisi parantaa Venäjän sisäisen opposition toimintamahdollisuuksia. Länsi-Euroopan ja USA:n suuren demokratiavajeen korjaaminen voisi johtaa demokraattisten liikkeiden suosion kasvuun Venäjällä.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

 

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, media | Jätä kommentti

Kurdien suora demokratia malliksi Euroopalle?

Keskustelussa Euroopan ja maailman tulevaisuudesta tarvitaan dialektiikkaa. Synteesiksi väistämättä elitisoituvasta kosmopolitanismista ja rasismia ruokkivan nationalismista on ehdotettu demokraattista kansallisvaltiota. Mielestäni synteesin löytymiseksi on mietittävä alusta lähtien, miten yhteiskunta paikallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla on rakennettava, jotta se olisi aidosti demokraattinen ja ekologinen. Viitteitä tällaisesta pohdinnasta on Kreikan entisen talousministerin Gianis Varoufakisin käynnistämän Euroopan demokratialiikkeen DiEM-manifestin joissakin kohdissa, mutta lupaavin yritys toisenlaisen maailman rakentamiseen sekä älyllisellä että konkreettisella tasolla saattaa löytyä sodan riivaamasta Kurdistanista. Sekä Turkin puoleisessa Bakurissa että Syyrian puoleisessa Rojavassa on jo vuosia luotu alhaalta ylöspäin rakentuvaa demokratiaa. Kyliä ja kaupunginosia hallitaan kaikille avoimien suoran demokratian elinten avulla. Ne valitsevat imperatiivisella mandaatilla edustajansa kaupunkitason neuvostoihin, jotka taas valitsevat edustajansa alueneuvostoihin jne. Vanhojen patriarkaalisten rakenteiden murentamisesta ja uusien syntymisen estämisestä on huolehdittu lukuisilla tavoilla – mm. siten, että kaikilla neuvostoilla on sekä nais- että miespuolinen puheenjohtaja. Samanlaisia järjestelyjä on luotu etnisen tai uskonnollisen syrjimisen estämiseksi. Vaikka tätä ”demokraattista konfederalismia” on rakennettu lähinnä vain Kurdistanissa, kyse on yhteiskunnallisesta mallista, jonka toivotaan innostavan kaikkia ihmisiä Syyriassa,Turkissa, Irakissa ja Iranissa – ja miksei myös Euroopassa ja koko maailmassa.

Kurdien demokraattinen konfederalismi on tietenkin helppo sivuuttaa erikoisissa olosuhteissa syntyneenä kuriositeettina, joka ei ole mitenkään relevantti vanhoissa teollisuusmaissa. Kurdien uusi yhteiskunnallinen ajattelu on kuitenkin suoraa jatkumoa merkittävän yhdysvaltalaisen yhteiskunta- ja ympäristöfilosofin Murray Bookchinin kehittämälle synteesille. Venäjän juutalaiseen New Yorkiin emigroituneeseen työläisperheeseen syntynyt Bookchin osallistui 1930-luvulta lähtien työväen ja muiden liikkeiden toimintaan ja tunsi kuin omat taskunsa eurooppalaisten vallankumousliikkeiden perinnön vuoden 1792 sektiodemokratioineen, vuoden 1871 kommuuneineen ja vuoden 1917 paikallisneuvostoineen tehdaskomiteoineen. Hannah Arendt kutsuu kirjassaan ”On Revolution” tätä esibolshevikkilaisen neuvostodemokratian perintöä vallankumousliikkeidemme ”kadonneeksi aarteeksi”.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin demokratia, maailmanjärjestelmä | Jätä kommentti

Kirjoja Rojavan vallankumouksesta

Pohjois-Syyrian kurdienemmistöinen alue eli Rojava tuli monille tutuksi, kun Isis piiritti siihen kuuluvaa Kobanên kaupunkia. Huolimatta Turkin voimakkaasta tuesta ja vastoin kaikkia odotuksia Isis ei osoittautunutkaan voittamattomaksi ja suurin uhrauksin rojavalaiset saivat torjuttua hyökkäyksen. Harvemmat ovat sen sijaan lukeneet tai kuulleet, että Rojavassa rakennetaan sodan keskellä ruohonjuuritason demokratiaan, naisten tasa-arvoon, eri uskontojen ja etnisten vähemmistöjen kunnioitukseen, kaikkien ihmisten osallistumiseen, pienosuustoiminnalliseen talouteen ja yhteiskunnallis-ekologiseen ajatteluun perustuvaa yhteiskuntaa. Hajanaiset raportit ovat varmaan monesta kuulostaneet liian hyviltä ollakseen totta ja siksi ne on sivuutettu. Nyt on kuitenkin alkanut ilmestyä perusteellisempia katsauksia Rojavasta. Ne tekevät tämän ainutlaatuisen yhteiskunnan syntymisen ja olemassaolon kaikkine ristiriitoineen uskottavammaksi.

Rosa-Luxemburg-säätiön ja TATORT Kurdistan -solidaarisuusjärjestö ovat julkaisseet viime vuonna Anja Flachin, Ercan Aybogan ja Michael Knappin kirjan

Revolution in Rojava, Frauenbewegung und Kommunalismus zwischen
Krieg und Embargo

Sen voi tilata monista kirjakaupoista. Ilmaiseksi sen saa tietokoneelleen osoitteesta:

http://www.rosalux.de/fileadmin/rls_uploads/pdfs/sonst_publikationen/VSA_Flach_ua_Revolution_in_Rojava_akt_Auflage.pdf

Janet Biehl on kääntänyt kirjan englanniksi ja käännös ilmestynee joskus tänä vuonna.

Jo nyt on englanniksi julkaistu ainakin kaksi kirjaa Rojavasta:

Strangers In A Tangled Wilderness (toim.) (2015): A Small Key Can Open A Large Door, The Rojavan revolution. Strangers In A Tangled Wilderness, San Bernardino, California

(Kirjan johdanto osoitteessa http://tangledwilderness.org/pdfs/amountainriver-letter.pdf, sama suomennettuna http://takku.net/article.php/20150927143916636)

ja

Oso Sabio (2015): Rojava, An Alternative to Imperialism, Nationalism, and Islamism in the Middle East. Oso Sabio, London

Ilmainen pdf-versio:

https://ososabiouk.files.wordpress.com/2015/04/rojava-an-alternative-to-imperialism-nationalism-and-islamism-full-size.pdf

mutta ne eivät ole yhtä kattavia ja asiantuntevia kuin Flachin ja kumppanien kirja.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, sodat | Jätä kommentti

Miksi tekniikka ei yksin voi pelasta meitä ilmastokatastrofilta?

Muutamia huomautuksia ilmastokatastrofin teknisen ratkaisun ongelmallisuudesta:

1) Laajamittainen uusiutuvan energian käyttö, johtaa avainmateriaalien niukkenemiseen ja kallistumiseen, jolloin halpenemistrendit taittuvat.

2) Hyvin laajamittainen ja nopea uusiutuvan energian rakennusohjelma syö itse paljon energiaa, jolloin siitä saadaan nettoenergiaa vasta ehkä vuosikymmenen kuluttua ja sitä ennen fossiilisen energian kulutus kasvaa. Hitaampi ohjelma taas ei joka tapauksessa ehtisi pelastaa meitä ilmastokatastrofilta, koska muutoksen on tultava nopeasti.

3) Laajamittainen uusiutuvan energian edistäminen johtaa suuriin ympäristöongelmiin raaka-aineiden tuotannossa ja biomassan kasvatuksessa. Ne johtavat myös ristiriitoihin ravinnontuotannon kanssa ja aiheuttavat monenlaisia konflikteja, jotka taas hidastavat uusiutuvan energian etenemistä.

4) Uusiutuvan energian laajamittainen hyväksikäyttö ei välttämättä korvaisi fossiilisia polttoaineita, vaan tulisi niiden lisäksi. Fossiiliset polttoaineet käytettäisiin loppuun niissä maissa joissa on vähiten rajoituksia ja jotka katsovat olevan oikeutettuja niitä käyttämään historiallisten vääryyksien valossa. Uusiutuvien enegianlähteiden lisäämiseen pätenee nyky-yhteiskunnassa Jevonsin paradoksin eli rebound-ilmiön kaltainen lainalaisuus.

5) Joka tapauksessa uusiutuvan energian teknologiat voisivat aidosti syrjäyttää merkittävästi fossiilista energiaa vain silloin kun globaali kapitalismi olisi saatu jossain määrin kuriin eli yhteiskunnalliset voimasuhteet olisivat muuttuneet eli yhteiskunnalliset liikkeet olisivat ratkaisevasti voimistuneet. Mutta tällöin myös kasvulogiikka voitaisiin saada kuriin, jolloin puhtaasti teknisen ilmastonmuutoksen torjunnan yrityksiin ei olisi enää tarvetta.

Yhteiskunnallisen muutoksen vaikeuden edessä monet haluavat uskoa tekniseen ilmastonmuutoksen ratkaisuun. Mutta onnistuakseen edes jossain määrin tekninen ratkaisu vaatii yhteiskunnallista muutosta, jolloin palataan lähtökuoppiin.

Historian kuluessa ympäri maailmaa ihmiset ovat lähteneet suurina joukkoina liikkeelle, kun vallitseva järjestelmä vienyt leivän heidän lapsiltaan. Globaali kapitalismi vie lukemattomilta lapsilta leivän mutta kaikilta tulevaisuuden. Ehkäpä liikkeillä on mahdollisuuksia.

Näitä ajatuksia ole kehitellyt ja perustellut tarkemmin kirjassani ”Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos ” (Into 2012).

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos | 2 kommenttia

Pariisin spektaakkeli ei auta ilmastoa

On surullista huomata, että lukuisat ympäristöaktivistit juhlivat Pariisin ilmastosopimusta, joka ei tee mitään ilmaston pelastamiseksi. Luomalla PR-kuvan siitä, että mukamas suuret johtajat ovat nyt tosissaan estämässä ilmastokatastrofia Pariisin spektaakkeli itse asiassa vaikeuttaa todelliseen muutokseen johtavan yhteiskunnallisen liikkeen nousemista.

Pariisin sopimus ei vähennä päästöjä vaan antaa niiden kasvaa. Siinä ei puhuta fossiilisten polttoaineiden jättämisestä maahan. Kuitenkin ainakin 80 % varannoista olisi annettava olla niiden luonnollisissa säilytyspaikoissa, jos ilmastonmuutos halutaan pitää siedettävissä rajoissa. Miten nämä vallanpitäjät voisivatkaan sellaisesta puhua, kun he ovat parhaillaan sotimassa Syyriassa ja muualla siitä, että öljyn ja kaasun käyttö saisi jatkua hamaan tulevaisuuteen saakka.

Virallinen neuvotteluprosessi ei käsittele lainkaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtioiden päästöjä, jotka tapahtuvat Kiinassa ja muualla näiden maiden ulkopuolella kulutustavaroita tuottavissa tehtaissa, voimaloissa ja kaivoksissa. Eihän valtaeliitti halua rikkoa maailman kaupan ja kasvun pyhiä arvoja.

Olennaista on ymmärtää, ettei tältä globaalilta valtiollis-kapitalistiselta järjestelmältä ole odotettavissa ratkaisua ilmastokriisiin. Ratkaisu löytyy globaalista yhteiskunnallisesta liikkeestä tai niiden verkostosta, joka haastaa kapitalismin kasvulogiikan ja pystyy artikuloimaan sen jo laajalle levinneen näkemyksen, jonka mukaan edustajinamme esiintyvät herrat ja rouvat ovat enemmän lojaaleja nykytaloudelle ja yhtiöille kuin ihmisille ja elämän jatkuvuudelle. Tietenkin järjestelmä näyttää helposti vankkumattomalta ja sen haastaminen mahdottomalta. Mutta kun tajuaa, että vallanpitäjämme eivät ole pelkästään aikeissa tehdä kansanmurhaa vaan haluavat planeettamurhan uhallakin pysyä vallankahvassa kiinni, voi aavistaa sen valtavan yhteiskunnallisen räjähdysvoiman, jota ilmastovalhe pyrkii pidättelemään. Näitä ajatuksia olen hahmottanut tarkemmin kirjassani

Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into, Helsinki 2012

Samoilla linjoilla on Naomi Klein uudessa, juuri suomeksi ilmestyneessä kirjassaan:

Tämä muuttaa kaiken, Kapitalismi vs ilmasto. Into, Helsinki 2015

Alla vielä muutamia linkkejä Pariisin petosta koskeviin kommentteihin:

http://climateandcapitalism.com/2015/12/13/cop21-world-agrees-to-increase-emissions/
http://newint.org/features/web-exclusive/2015/12/12/cop21-paris-deal-epi-fail-on-planetary-scale/
http://www.foei.org/news/people-power-gathers-momentum-even-politicians-fail-paris

 

 

 

 

 

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos, maailmanjärjestelmä, ympäristö | 2 kommenttia

Pariisin petos

Alla linkki ruotsalaisen aktivistin ja tutkijan Andreas Malmin valaisevaan kirjoitukseen ”Our Fight for Survival” Pariisin ilmastokokouksesta. Hänen mukaansa terrori-isku oli kuin taivaanlahja ilmastokokousten järjestäjille, jotka Kööpenhaminan kokouksesta lähtien ovat koko ajan vähentäneet kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia prosessiin. Jouluruuhkat ja paljon kansaa vetävät urheilutapahtumat kyllä sallitaan, muttei kunnollisia mielenosoituksia. Presidentti Hollandelle kokouksen ”onnistuminen” on hyvin tärkeää, mutta onnistuminen ei hänelle tarkoita ilmaston pelastamisen edistymistä, vaan sitä että hän saa sulan hattuunsa globaalin eliitin ja pelkästään eliitin ohjaamaa mediaa seuraavan suuren yleisön silmissä. Tätä onnistumista aktivistit vain häiritsevät.

Kokouksen lähtökohta jokaisen maan itse itselleen määrittelemistä ilmastolupauksista on huijaus, joka käytännössä hämärtää sen, että rikkaat ja paljon päästävät maat eivät vähennä päästöjään alkuunkaan siinä määrin mitä ilmastotilanteen äärimmäinen kriittisyys ja oikeudenmukaisuus vaatisivat.

Malm on juuri saanut Lundin yliopistossa väitöskirjansa valmiiksi, joka ilmestyy lähiaikoina Verson kustantamana nimellä ”Fossil Capital: The Rise of Steam Power and the Roots of Global Warming”.

Olli Tammilehto

https://www.jacobinmag.com/2015/11/climate-change-paris-cop21-hollande-united-nations/

 

Tallennettu kategorioihin energia, ilmastonmuutos, maailmanjärjestelmä, media, ympäristö | Jätä kommentti

Langatonta totalitarismia Raaseporissa

Langaton verkko ja tablettitietokoneet vyöryvät Raaseporin koululaitokseen. Virkamiesten ajaman ”iPadisaation” ulkopuolella on enää muutama koulu. Pienempienkin koululaisten oppimisen halutaan tapahtuvan säteilevien tablettien kautta. Vanhemmilta ja opettajakunnalta ei ole missään vaiheessa kysytty, mitä he ajattelevat tästä teknologiamuutoksesta.

Kuitenkin on paljon opettajia ja vanhempia, jotka eivät pidä tabletteihin ja WiFiin siirtymistä järkevänä. Monet tutkijat varoittavat langattoman teknologian käyttämän mikroaaltosäteilyn terveysriskeistä erityisesti kasvaville lapsille. Mitään sellaista opetuksellista hyötyä, joka oikeuttaisi tällaisen riskin ottamisen, ei ole voitu esittää. Päinvastoin monet opettajat, psykologit ja tutkijat näkevät iPadisaation vaikeuttavan keskittymistä ja haittaavan opetusta ja oppimista.

Näistä syistä langattomalta verkolta vielä säästynyt Fiskarin koulu esitti 28.9. sivistystoimenjohtaja Robert Nymanille ja opetuspäällikkö Jukka Hautaviidalle kokeilun käynnistämistä, jossa langattomuutta ja ipadisaatiota lykkäävää Fiskarin koulua vertailtaisiin tieteellisessä tutkimuksessa johonkin langattomaan teknologiaan siirtyneeseen kouluun. Ehdotuksen valmistelussa oli nähty vaivaa: tutkimusprojektille oli löydetty jo tekijä ja myös rahoittaja, joka alustavasti suhtautui myönteisesti hankkeeseen ja joka oli tukenut vastaavia tutkimuksia. Nyman ja Hautaviita eivät kuitenkaan suostuneet kokeilun käynnistämiseen.

Koulu esitti myös kompromissia: iPadit otettaisiin mutta vanhat pöytäkoneet ja läppärit säilytettäisiin ja pädejä käytettäisiin langallisen verkon kautta. Tämäkään ei Nymannille ja Hautaviidalle käynyt.

Kun mikään kompromissiehdotus ei tuntunut menevän läpi, koulu esitti vaatimattoman toivomuksen: voitaisiinko kouluun asentaa katkaisija, jolla langaton verkko voidaan kytkeä pois silloin kuin sitä ei tarvita. Mutta sivistystoimen herrat kieltäytyivät tästäkin. Kaikkien lapsia on siis pakko säteilyttää kaikilla tunneilla jokaisena koulupäivänä.

Missä maassa Raasepori oikein sijaitsee? Tällaista totalitarismia odottaisi löytyvän ennemmin Valko-Venäjältä ja Pohjois-Koreasta kuin Suomesta.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin lapset ja koti, ympäristö | 1 kommentti

Teknoutopismi kukoistaa meilläkin

Sirpa Kähkösen tärkeä kirjailijapuheenvuoro (HS 28..12.14) ansaitsee muutamia kommentteja. Hän tuo aivan oikein esiin sen, kuinka kaukana liberaaleiksi Venäjällä kutsutut ovat Aleksandr Herzenin ja muiden vapaudenhenkisten ajattelijoiden näkemyksistä. Liberalistit hyväksyvät sen, että jotkut ”rosvomaisesti ja aikailematta kahmivat itselleen kaiken irti lähtevän”, mikä tietenkin johtaa muiden ihmisten vapauden vähenemiseen. Kähkönen näkee liberalismi-sanan ristiriitaisen käytön Venäjän erityispiirteenä. Kuitenkin taloudesta puhuttaessa ’liberalismia’ ja ’vapautta’ käytetään meillä Suomessa ja muissa niin sanotuissa länsimaissa yhtä ristiriitaisesti kuin Venäjällä: vapaus tarkoittaa suurten yhtiöiden ja niiden takana olevien raharikkaiden oikeutta käyttää köyhien työvoimaa ja luonnonvaroja häikäilemättä hyväkseen ihmisten vapauden ja tulevaisuuden selviytymismahdollisuuksien kustannuksella.

Vaikuttavan romaanin Neuvosto-Venäjän ensi vuosikymmenistä kirjoittanut Kähkönen tuntuu tuomitsevan kaiken utopioita hahmottavan ajattelun, koska se alistaa nykyhetken tulevaisuudelle ja oikeuttaa näin hirvittäviä rikoksia. Kähkönen ei ehkä huomaa, että virallinen neuvostoajattelu tuomitsi myös utopiat: yleinen haukkumasana oli ”utopiasosialisti”. Vallankaapanneet bolshevikit eivät olleet yhteiskunnallisessa mielessä utopian tavoittelijoita. Heidän tavoittelemansa kommunismihan oli Leninin sanoin ”neuvostojen valtaa ja koko maan sähköistäminen”. Koska puoluejohto ja KGB sekä sen edeltäjät pitivät huolta siitä, ettei neuvostoilla juuri ollut valtaa, tavoite supistui ”sähköistämiseksi” eli yhteiskunnan tekniseksi parantamiseksi. Hyvällä syyllä bolshevikkeja voi kutsua teknoutopisteiksi, jotka sokeasti uskoivat uusiin teknologioihin ja lakaisivat maton alle niiden synnyttämät aina uudet ongelmat.

Valitettavasti tämän lajin utopismi on niin perin tuttua meidän rakkaassa ”lännessämme”. Ihmisten nykyhetkeä alistetaan tulevaisuudelle taloudellisen kasvun nimissä. Kasvua luodaan vanhoilla ja uusilla teknologialla, joiden synnyttämät ongelmat uhkaavat ihmiskunnan eloonjäämistä. Teknoutopisti ei kuitenkaan näistä välitä eikä halua kuulla puhuttavankaan yhteiskunnallisista muutoksista, joita ongelmien ratkaisu vaatisi. Hän tietää, että tulevaisuuden uudet teknologiat kyllä ratkaisevat nämäkin ongelmat.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

 

Tallennettu kategorioihin maailmanjärjestelmä, teknologia | 6 kommenttia